Penneli oli kauan odotettu ja paljon treenattu, sinne suunnattiin jännityksellä odottaen. Ekana pitää hehkuttaa Pilkkiksen käytöstä, se oli ihan super kaikkialla eikä säikkynyt mitään turhia missään ja olisi vain rakastanut kaikkia, jotain on sen kanssa tehty oikein! Samalla nähtiin kasvattajaa ja Pilkkeen Koona-siskoa, ovat kyllä kuin toistensa kopioita! Itse kehä oli omasta puolestani kamalaa säätämistä mutta siitäkin selvittiin ja jotenkuten sain Pilkkeen tuomarin nähtäväksi. Kehäkäytöksestä löytyy vaikka mitä viilattavaa seuraaviin koitoksiin, mutta seitsenkuiseksi oikein pätevä <3
Tuomarina Jyväskylässä oli Kati Taipale, oikein mukava tuomari oli, ja arvostelussa luki näin: "Erittäin lupaava miellyttävä kokonaisuus. Hyvät rungon mittasuhteet. Oikeailmeinen pää. Erinomaiset pään mittasuhteet. Kauniit korvat. Oikea purenta. Ikäisekseen hyvin kehittynyt eturinta. Hyvä rintakehän syvyys. Hyvä ylälinja. Oikea-asentoinen häntä. Hiukan niukasti mutta tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä että takaa. Liikkuu takaa ahtaasti edestä erittäin hyvin. Miellyttävä käytös." Lopulta asteltiin kehästä ulos tuloksin PPEK1, ROP ja KP! Ihan huikeeta! Isossa kehässä käytiin pyörähtämässä mutta sieltä ei eteenpäin jatkettu.
Sisäsiisteyden osalta toivottavasti viimeinen postaus... Pilke on ollut muutamia viikkoja aina kerrallaan jo sisäsiisti ja välillä taas päässyt vahinkoja erilaisten tilanteiden seurauksena. Kuitenkin parempaan päin ollaan menossa!
Onnea vielä tätäkin kautta ❤️ Oli kyllä niin ansaittu voitto! Pilke on hieno ja oot tehnyt sen kanssa hyvää työtä! ❤️ Saanko ottaa tuon palkinto kuvan ja laittaa blogiin? 😊
VastaaPoistaKiitos paljon! Ihan huikeen koiran oot miulle myynyt <3 Ja kuvan saa laittaa!
PoistaPilke on kyllä sievä!
VastaaPoistaKiitos! Oon samaa mieltä :D
PoistaPilke on kyllä tosi kaunis! Minkä kokoinen Pilke muuten on tällä hetkellä?
VastaaPoistaVajaa 14kg ja 47cm kotimittauksilla!
Poista