23. joulukuuta 2018

Pilkkeen 16-viikkoiskooste


Pilke 16 viikkoa
8,6kg
40cm

Maanantaina käytiin lenkkeilemässä vaan, ei mitään kummoisempaa. Tiistaina Pilke pääsi viimein rokotuksille! Vähän kutitti tällä kertaa mutta muuten Pilke ei taaskaan reagoinut mitenkään. Eläinlääkärin henkilökunta oli taas iiihanaa ja aulaan mentiin täysin epäröimättä. Keskittyminen oli sen sijaan hyvin vaikeaa ja Pilke oli kovin pomppuisalla ja vilkkaalla tuulella, sitä oli vaikea saada vaan päälle paikoilleen kun se vipelsi hajujen perässä lattiatasolla. Hetken haistelun jälkeen keskittyminen saatiin onneksi paikoitellen takaisin minuun! Pitää nyt ehdottomasti alkaa treenailla enemmän kaikkialla häiriöpaikoissa, ettei tästä tulisi ongelmaa. Eläinlääkärin jälkeen käytiin Carlsonilla joululahjaostoksilla, ja Pilke pääsi sylimatkustajana mukaan ollen oikein pätevä.

Keskiviikkona lenkkeiltiin taas yhdessä kavereiden kanssa, Pilkkeellä oli ihan valtavasti energiaa ja se riehui minkä kerkesi, mutta puolentoista tunnin lenkin loppupuolella alkoi olla oikein mukava lenkkikaveri XD Muuten olisi päässyt riehumaan Elsa-sheltin kanssa enemmänkin, mutta leikit ei sinä päivänä oikein osuneet yhteen vaan Pilkkiksellä meni turhan rajuksi. Keskiviikkona tai tiistaina myös treenattiin vähän kaikennäköistä pätevän pentusen kanssa! Sillä on tosi hienot maahanmenot ja istumaan nousut aina halutessaan ja se on välillä alkanut hoksaamaan jo tasapainotyynyllä pyörimistäkin.


Torstaina treenailtiin vähän näyttelyjuttuja ja niissä on tapahtunut jotain maagista kehittymistä pienen "tauon" aikana. Pilke antoi asetellakin ihan nätisti ja jaksaa seistä paikallaan pidempääkin kuin sekunnin! Siitä tulee toivottavasti vielä pätevä junnukoira miulle mutta saa nähdä onko siitä oikeisiin näyttelykehiin. Toivotaan parasta!

Perjantaina Pilkkis pääsi piiitkälle lenkille. Käveltiin meidän kaverille, josta lähdettiin yhdessä viiden koiran kera metsään juoksemaan vapaana ja vielä sen jälkeen käveltiin takaisin kotiin. Melkein kahden tunnin lenkki tuli heitettyä! Pilke pysyi ihan superhienosti vapaana eikä kiusannut liikaa toisia koiria, vähän se meinasi jäädä jalkoihin mutta ei enää kauaa...

Viikon aikana sisäsiisteys otti taas takapakkia ja pissejä on tullut lattialle milloin mistäkin syystä tai täysin syyttä. Ehkä viikon joululoma mökillä ulko-oven välittömässä läheisyydessä vie meitä tässä eteenpäin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥