Voittajat ovat siis: Stiina, Anna ja Jenny! Onneksi olkoon, otan teihin yhteyttä piakkoin. Racinelin ruokalahjakortit lähtee postiin pääsiäisen jälkeen! Kiitos kaikille osallistumisesta ja Racinelille arvonnan mahdollistamisesta, sekä hyvää pääsiäistä ♥
31. maaliskuuta 2018
Arpaonnen suosimat
Racinelin kanssa yhteistyössä toteutetun arvonnan voittajat saatiin tänään Viiman kanssa selville! Lappujen nostaminen korista tuotti pieniä vaikeuksia, niitä olisi tullut kymmenen kerralla. :D
23. maaliskuuta 2018
Mölliagit
Neljän viikon tauko ja yksillä treeneillä mölleilemään, lopputuloksena yksi nolla ja yksi hylky! Tyytyväinen olen tuloksiin, näillä treenimäärillä. Ensimmäinen rata oli möllirata, ei keppejä tai keinua. Saatiin puhdas nolla ja sijoituttiin toiseksi, mutta ennenkaikkea oli niin mahtavaa kun ohjaus pelitti, Viima pysyi kuulolla ja rata vaan luisti niin hyvin. Ja ai että sillä on niin kivat kontaktit, niiden eteen on kyllä tehty työtäkin ♥
Toinen rata oli huomattavasti haasteellisempi yllä näkyvä kisaavien rata, josta napattiin hylly, toiseksi viimeiseltä esteeltä josta Viima vetäisi huti. Tätä ennen oltiin saatu yksi kielto, omat ohjaukset ei olleet riittävän selkeitä ja toiseksi viimeiselle esteelle tulin aaaivan liian myöhässä. Omia mokia siis, Viiman työskentelyyn olen tyytyväinen! Tällä radalla oli myös keinu, se pelitti hyvin. 13-14 puomilta putkelle tyylistä kohtaa ei olla KOSKAAN treenattu, ei siis ihme, että Viima jäi pyörimään ja napattiin kielto. 17-20 olin aivan myöhässä, enkä kerennyt vaihtaa puolta vaan yritin epätoivoista takaaleikkausta, ei onnistunut.. :D
Loppujen lopuksi oli ihanaa päästä pitkästä aikaa aksailemaan ja Viiman vire pysyi sopivana. Viime mölleissä kun mentiin aivan ylikierroksilla, nyt Viimalla oli energiaa muttei liikaa. Vire pysyi radoilla hallittuna ja molemmat kykeni vielä ajattelemaan!
16. maaliskuuta 2018
Testissä Racinel Black Label -ruoka ja hevosennahkaiset puruluut + ARVONTA
Saatiin Racinelilta pyynnöstäni testattavaksi heidän Racinel Black Label Sport & Agility -nappulaa sekä hevosennahkaisia purutikkuja. Postaus on siis toteutettu yhteistyössä Racinelin kanssa, tutustukaa ihmeessä valikoimaan!
Racinel Black Label -kuivaruoka valmistetaan omassa tehtaassa Tanskassa, jonne ruoan raaka-aineet saapuvat suurimmaksi osaksi Euroopasta. Kaikki ruuat ovat maissittomia, mistä suuri plussa! Niissä ei myöskään ole yleisesti allergiaoireita aiheuttavia ainesosia, kuten nautaa, porsasta, viljoja tai soijaa. Hiilihydraattina ruoissa on perunaa ja hernettä, lihana suurimmassa osassa siipikarja. Saa nähdä miten sopii Viimalle, se on aina vedellyt maissiruoalla mistä halusin eroon ja näin Racineliin tutustuin.
Me tosiaan testataan tällä hetkellä Sport & Agilityä. Sport & Agility sisältää 32% proteiinia ja 16% rasvaa, lihana ruoassa kuten lähes kaikissa muissakin Racinelin ruoissa on käytetty siipikarjaa, tästä sitä löytyy 36,5%. "Koostumus: Käsitelty ja hydrolysoitu (paloiteltu) eläinvalkuainen (36,5% siipikarjaa: kanaa, ankkaa ja kalkkunaa), herneet (20%), perunatärkkelys (19,5%), kuivattu juurikasleikekuitu, kananrasva, kylmäpuristettu lohiöljy, kuivatut kananmunat, natriumkloridi, dikalsiumfosfaatti, lesitiinit, rapsiöljy, glukosamiini, kondroitiini, sikuri-inuliini, frukto-oligosakkaridit, mojaven jukkapalmu."
Nyt ollaan viikko menty Racinelilla, hyvällä menestyksellä. Hirveämpää muutosta aikaisempaan en sanoisi olevan, mutta tämä sopii Viimalle tähän mennessä oikein hyvin. Iho voi hyvin, hiiva ei (ainakaan vielä, toivottavasti ei jatkossakaan) ole lähtenyt villiintymään ja maha toimii. Nappulat ei ole erityisen rasvaisia tai kuivia, koko on juuri sopiva Viiman kokoiselle, maistuvuus hyvä mutta sitä ei voida Viiman kanssa hirveämmin arvioida... :D Samallailla upposi kuin mikä tahansa muukin ruokaa muistuttava asia. Haju on hirveä mutta niinhän se melkein kaikissa yhtään lihaa sisältävissä koiran ruoissa. Viiman ruoka-annos pysyi aika samana kuin entiselläänkin, vaikka entinen ruoka oli hiukan kevyempää, kuitenkaan lihomista ei ole alkanut tapahtumaan vaikka yleensä Viima lihoaa todella nopeasti.
Sport & Agilityn lisäksi testataan tosiaan hevosennahkaisia purutikkuja. Purutikut ovat vähärasvaisia ja pelkästään 100% hevosenlihaa, sopii siis hyvin allergisille ja herkästi lihoville. Viima ei nautaa siis pysty syömään, joten monet puruluut on jäänyt kauppaan. Koko oli juuri sopiva ja maistui hyvin molemmille koirille. Kuitenkin toivoisin tälläiselle ahmatille vielä parempaa kestävyyttä. Uskoisin, että pienemmällä ei niin ruoan perään olevalla kaverilla tälläinen voisi kestää pidempää, meillä molemmat vetäisivät purutikut noin vajaassa vartissa. Kuitenkin hyvää työtä hampaille ja hetkeksi antaa kuitenkin tehtävää.
Ja jotta teillä lukijoilla olisi mahdollista päästä ilmaiseksi Racinelin ruokia kokeilemaan, niin pääsin arpomaan kommentoineiden kesken KOLME lahjakorttia, joilla voi lunastaa itselleen 12kg ruokasäkin! Voittomahdollisuudet ovat siis hyvät, nyt kannattaa osallistua! ;) Ohjeet: Arvonta on vain lukijoille! Kommentoi alle, mikä Racinel Black Label -kuivaruoista pääsisi testiin, liitä kommenttiin myös sähköposti niin voin ottaa sinuun yhteyttä mikäli onni suosii. Kommentoineiden kesken arvomme Viiman kanssa kolme onnekasta, 31.3.!

5. maaliskuuta 2018
Helmikuun aksat ja tavoitteet maaliskuulle
Helmikuussa aksattiin valitettavan vähän, ollaan oltu treeneistä poissa nyt neljä viikkoa. Nenäpunkkikaranteeni, hieronta, möllit... Sentään ennen näitä kerettiin kahdesti käydä hallilla!
5.2. - Ohjatut
Maaliskuun aksatavoitteet:
5.2. - Ohjatut
- Fiilikseltään aivan supertreenit, kaikki vain onnistui mitä kokeiltiin, Viima meni optimaalisessa vireessä ja muutenkin ♥
- Viima kaarsi aika pitkästi monille hypyille, koira tiukasti muttei liian tiukasti hanskassa ja omat ohjaukset ajoissa niin saatiin tosi jees pätkiä!
- Kepeille avokulma putkelta suorakulmassa, ajattelin, että oikean välin löytyminen tuottaisi haasteita mutta Viima yllätti!
- Mutkaputki puomin alastulon "ympärillä", vierekkäin siis putken toinen pää, puomi, putken toinen pää. Ajattelin, että puomi houkuttelisi, mutta Viima yllätti tässäkin! Itselle muistutukseksi: Pois koiran linjalta, ei liian radikaaleja ohjauksia!
- Pimeä putkikulma jonka ajattelin haasteelliseksi, vaan sinnekin sujahti niin nätisti ilman ongelmaa!
7.2. - Omatoimi
- Pituuden jälkeen tiukka käännös. Viima ensin yritti hypätä kulmakeppien välistä, otettiin etupalkka avuksi ja sen jälkeen ei enää ongelmaa!
- Ohjatuissa treenattiin putkea ja pelkäsin puomin houkuttelevan, nyt itsenäisesti yritin saada Viiman puomille putkensuiden välistä. Yllätyin miten hankala! Lopulta syy löytyikin aiemmalta putkelta, putkensuu osoitti suoraan toiseen putkenpäähän puomin sijasta. Melko voimakas "tässä", niin Viima meni hienosti puomille, sitten lisäksi hiukan etupalkkausta ja alkoi jo onnistumaan paremmin. Jatkossa lisätreeniin putki/puomi- erotteluja!
- Suora putki, suoraan edessä odotti A-este. Piti kuitenkin kääntyä hypylle toiseen suuntaan, tuotti hiukan ongelmia mutta muutamalla toistolla jäi päähän! Putkijarru!
- Kepeille toisesta suunnasta hakemista, taas putkensuu oli asetettu vaikeasti mikä veti Viimaa väärään aloitusväliin. Tähän tein pienen puolivalssin, mutta toiveissa olisi ettei tarvitsisi. Kepeille vaikeita kulmia jossain vaiheessa tehotreeniin, ei vielä kuitenkaan niin ajankohtainen.
- Loppuun koko rata kahdessa pätkässä, on se vaan ihana koira ♥
Video kahdessa pätkässä, niin kuin ratakin, oikealta löytyy nuoli mistä näkee toisen pätkän!
Maaliskuun aksatavoitteet:
- Yhdet tai useammat möllit, mieluiten useampi kuin yksi rata näissä
- Enemmän ns. kisanomaisempia suorituksia, ensin koko rata (lyhyehkö, taso 1- tai 2-luokka), sitten ongelmakohdat pätkissä
- Virettä hallintaan, etsitään optimaalivirettä ja opetellaan rutiini kuinka siihen pääsee, opetellaan hallitsemaan ylivirettä, ohjaamaan hetkessä
- A, keinu ja kepit varmemmiksi
- Ohjattujen lisäksi noin joka toinen viikko omatoimitreeniä
3. maaliskuuta 2018
Sirun järjestämä jännitysmomentti ja uusi kaveri
Saatiin uusi, ihana kaveri seuraksemme. Viima on tullut tämän kanssa hyvin juttuun, ei edes päältä päin välttämättä muutamaa aivastusta lukuunottamatta näkyisi minkä se sai kaverikseen. Siru taas, Sirun olo ei nyt ole kovin hyvä.
Nenäpunkkia ei näillä vielä ole ollutkaan. Pelkäsin jo kennelyskää kun Viima aivasteli päivän pari normaalia useammin ja kerran tai pari yskähti lenkillä, mutta Siru kertoi lyhyillä reverse sneezing -kohtauksilla ettei aihetta kennelyskän pelkoon ole. Saatiin onneksi lääkitykset nopeasti ja pysytään hieman eristyksissä pari viikkoa, onneksi enään viikko karanteenia jäljellä. Aina pitää kuitenkin jotain jänskää tapahtua, joten Siru alkoi oireilla viime viikoloppuna hyvin oudosti.
Metsällä nokka ei toimi, ei lenkillä. Siru ei juurikaan haistanut mitään viikonloppuna. Se alkoi myös käyttäytyä oudosti, oli vähän poissaoleva ja allapäin. Tuijotteli tyhjyyteen ja pälyili ympärilleen. Ensimmäisen kerran kiinnitimme huomiota tähän lauantaina. Se kuitenkin meni nopeasti ohi, ja emme muistaneet koko "kohtausta". Maanantai-iltana alkoi kuitenkin tapahtua. Hitaasti edeten Siru alkoi käyttäytyä oudommin, maanantaina saunasta tullessamme se tärisi aivan hulluna, pälyili ympärilleen häntä koipien välissä, ei halunnut liikkua tai syödä. Vatsa oli aivan pinkeä, ilmeisesti Siru jännitti sitä. Siru vaikutti olevan joko aivan paniikissa tai järkyttävän kipeä. Isäni käytti koiran pihalla, mutta käytös ei muuttunut. Sirun kulkeminen oli outoa, se ikäänkuin säntäili, ei liikkunut normaalisti. Olo ei pihalla käynnistä helpottunut, koira jäi eteiseen istumaan eikä suostunut poistumaan.
Tässä vaiheessa soitettiin päivystävälle eläinlääkärille. Pelättiin kohtutulehdusta tai suolitukosta, eikä koiran olokaan lähtenyt helpottamaan. Niinpä Siru lähti käymään eläinlääkärillä, keskellä yötä. Siellä otettiin verikokeita, ultrattiin, tutkittiin koko koira läpikotaisin. Mitään ei löytynyt, tuloksena oli nenäpunkkilääkityksestä aiheutuneet keskushermosto-oireet. Näiden pitäisi loppua kun lääke poistuu kehosta, viimeistään torstaihin mennessä. Siru on edelleen oudohko, mutta onneksi jo paljon parempi. Saatiin toisen merkkiset lääkitykset, joilla lääkitään nenäpunkki pois. Kallis reissu tuli, mutta ainakin varmistettiin, ettei koira löydy aamulla kuolleena kohtutulehduksen tai suolitukoksen takia. Nyt parannellaan kotona vähän iisimmin ♥

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)