18. marraskuuta 2018

Pilkkeen 11-viikkoiskooste


Pilke 11 viikkoa
6,1kg
34cm

Heti viikon alussa maanantaina sain vihdoin hommattua itselleni bussikortin ja Pilke pääsi testaamaan julkisilla matkustusta! Mentiin bussilla Mikkelin keskustaan, menomatkan Pilke vain nukkui mun sylissä eikä erityisemmin kiinnittänyt huomiota muihin matkustajiin tai bussin liikkeisiin. Lyhyempi paluumatka mentiin edelleen sylissä mutta hereillä, yhtään ei jännittänyt turhia! Keskustassa käytiin Pilkkeen kanssa kuljeskelemassa kauppakeskus Stellassa. Humisevat liukuovet oli vähän jänniä, mutta Pilke kulki reippaasti läpi. Itse kauppakeskus ei ollut yhtään jännä, Pilke kulki reippaasti mun edessä häntä kamalasti heiluen, mutta onneksi myös kuunteli eikä pelkästään rynninyt moikkaamaan ihmisiä!


Käytiin myös sylissä kulkemassa rullaportaissa ja treenailtiin kaikkea pientä. Pilke tarjosi superhyvin käy siihen -makuuta ja pari kertaa kokeilin käskyllä ja käsiavulla ja hyvin toimi, taukokäytökseen vaan tarvitaan hirveästi enemmän multa tulevaa häiriötä ja kestoa. Mutta ikään nähden Pilke on tosi pätevä <3 Kuonokosketus toimii jo käskystä, samoin istuminen! Käytiin samalla reissulla vielä kävelemässä torin ja puiston läpi, puistossa vähän kahden lelun leikkiä keskellä kaikkia häiriöitä. Tykkään suuresti miten reipas pentu on!



Sen sijaan tiistaina Pilke veti pikapaniikit hetkeksi päälle niinkin pienestä asiasta kuin jumppakuminauhasta. Meillä on ovessa leuanvetotanko missä kyseinen nauha roikkui, ja ohimennessäni räpsähti kovaan ääneen, Pilke juoksi niska- ja selkäkarvat koko matkalta pystyssä, sekalaista vartiointi- ja pelkohaukkua huutaen talon toiseen päähän tuolin alle piiloon. Onneksi tilanne oli nopeasti ohi ja Pilke tuli takaisin paikalle hieman epäileväisenä, kuitenkin loppuiltana kulki oikein reippaana kyseisen oven alta. Tehtiin heti samana iltana siedätysharjoituksia, siskoni heilutteli kuminauhaa ja itse palkkailin. Kovat äänet on tällä hetkellä Pilkkeelle muutenkin hieman jänniä ja niiden eteen pitäisi alkaa välittömästi tekemään töitä, jotta ehkäistäisiin mahdollisen ääniarkuuden syntyminen.

Vieraita koiria ollaan edelleen nähty valitettavan vähän, keskiviikkona käydessämme pitkällä metsälenkillä nähtiin kuitenkin viisi koiraa jopa. Väistettiin joka ohituksessa suosiolla sivupoluille,  aina kun Pilke katsoi koiraa se sai namia. Mutta kerrankin ei jännittänyt yhtään! Kertaakaan ei tarvinnut pöhistä ja Pilke ihan reippaana katseli ja olisi mennyt lähemmäksikin, ei yhtään näyttänyt haluavan paeta. Pitää antaa sille nyt tilaa ohituksiin aina, ettei tulisi yhtäkään huonoa väkisin pelottavan koiran lähelle viemiskokemusta.

Torstaina käytiin hakemassa lähestyneen 12 viikon rajapyykin kunniaksi rokotukset eläinlääkäriltä. Rokotuksia edeltäneet madotukset meni kevyesti kinkkusuikaleeseen käärittynä, Pilke ei tainnut edes huomata madotuksia. Eläinlääkärissä mentiin reippaana ilman kummempia miettimisiä ja Pilke sai vähän treenailla taukomakuuta odotellessa. Itse eläinlääkäri oli Pilkkeen mielestä hirmuisen kiva kuten myös hoitajatkin, kaikille olisi annettu kamalasti pusuja! Rokotetta Pilke ei huomannutkaan, pöytää se selkeästi vähän pohti.



Rokotusten jälkeen suunnattiin kyydillä hallille omatoimisesti treenailemaan. Pilke sai käydä aksaesteiden seassa käppäilemässä ja kuuntelemassa kaikkia ääniä mitä aksahallin esteistä saattaa kuulua, taputtelin puomia, vetelin käsiä putken poimuihin ja kolisuttelin rimoja. Leikittiin ja riehuttiin myös kahden lelun leikkiä ja juostiin pallon perässä, on se pätevä! Ollaan muistettu nyt leikkiä huomattavasti enemmän, palkkasanaa olen käyttänyt ja irroittamista olen myös treenaillut leikin ohessa. Vielä toimii superhyvin eikä tarvitse lähteä itsekseen pahemmin lelun kanssa rallattelemaan. Lisäksi Pilke sai hallilla treenailla vähän taukokäytöksiä, tykkään miten se niitä tarjoaa jo.

Viikon aikana Pilke oli myös vähän herja. Sillä on ollut yksinolojen aikana tylsää, ja yhtenä päivänä se oli kiivennyt sänkyni kautta kirjahyllystä hakemaan talouspaperirullan, jonka se lattialle silppusi. Myös sängyn rungosta on revitty purkautuvia lankoja irti, korkean peilin jalkoja maisteltu, syöty yksi kirja ja syöty yksi laatikon kulma. Nyt kompostiverkot ovat palanneet, tabascoa sivelty kaikkialle ja kaikki syötävä mikä on mahdollista poistaa poistettu. Muutosten jälkeen ei vielä ole tullut enempää tuhoja! Aamulenkkeilyä ja aivotoimintaa pitäisi selkeästi myös nähtävästi lisätä, että saataisi yksinoloihin fiilis nukkumisesta.

Sisäsiisteys ei todellakaan etene, Pilke tekee tasaisesti noin viidet pissit sisälle vuorokauden aikana. Ulos mennessä se kuitenkin heti menee tarpeilleen tutussa pihassa, eli ilmeisesti jotain toimintaa aivoissa tämän osalta saattaa olla. Postille tai oven avautumiselle ei enää olla onneksi pöhisty, mutta en kyllä siedätystreenejäkään muistanut tehdä. Ohitukset on hyvin vaikeita, niitä työstetään. Vapaana Pilke kuitenkin pysyy todella hyvin, kuuntelee luoksetulokutsua ja tähän mennessä lähes aina valinnut luoksetulon jonkun muun kiinnostavan jutun sijasta, tätä ehdottomasti pitää muistaa vahvistaa!


11. marraskuuta 2018

Pilkkeen 10-viikkoiskooste


Pilke 10 viikkoa
5,3kg
33cm

Pilke tuntuu jo niin omalta koiralta, ihan kuin se olisi ollut jo pidempääkin kuin kolme viikkoa meillä! Ollaan tähän mennessä treenailtu katsekontaktia, luopumista, käsitargettia, tasapainotyynylle etujalkojen laittamista, istumista, seisomista, odottamista, zip/nam-palkkasanoja, häkkiin/rauhoittumisalustalle menemistä ja käy siihen -makuuta. En käsitä kuinka nopeaa pentu oppii, se tarjoaa jo ihan huikeella tavalla! Tykkään erityisesti, miten Pilke tarjoaa maahanmenoa tai siis tällä hetkellä ainoastaan käy siihen -makuuta, toivottavasti siitä saadaan kannattavaa jatkossakin.


Leikkiä yritän muistaa, mutta se on kovin vaikeaa kun Viiman kanssa lelupalkkaus ei ole ollut tarpeeksi arvokas käytettäväksi ja täten itseltänikin tulee namipalkkaus jo niin luonnostaan. Lisäksi Pilke on hurjan ahne ja palkkautuu namilla tosi hyvin. Leikkimistä pitää tehdä ehdottomasti paljon lisää! Kuitenkin mitä nyt ollaan leikitty, niin Pilke leikkii hirveän hyvin ihmisen kanssa, tykkää jahdata, näyttää jo riepottelun alkeita ja juoksee välillä kuolleellekin lelulle hienosti, juosten sitten heti lelun kanssa mun luokse <3 Palkkasanaa zip olen alkanut ehdollistamaan, sillä saa tarttua kiinni tai juosta kuolleelle lelulle. Tehtiin myös irroittamisia joista zipillä takaisin leluun kiinni, on se pätevä! Pitää ehdottomasti vahvistaa näitä, käyttää palkkauksessa ja lisätä häiriöissäkin leikkimistä.


Vapaana Pilke on päässyt juoksemaan meidän lenkkeillessä vanhempien koirien kanssa. Se kestää vielä tosi hyvin mukana ja luoksetulo sekä lähellä pysyminen on ihan parasta! Energiaa piisaa paljon, vaikka ollaan menty vapaana metsässä parhaimmillaan 40 minuutin lenkkejä, ei pentu nuku paria tuntia kauempaa vaan haluaisi taas leikkiä :D Yksinolot sujuvat edelleen kohtuullisesti, mutta Pilke on vähän ruvennut tuhoamaan mielellään. Yhden hyllyn koriin se söi reiän ja tuhosi myös yhden kirjan sekä tossun, mutta ne oli liian matalalle jätetty että oma vika toisaalta. Lisäksi isohko jalallinen peili koki hieman tuhoja yhden hyvinhyvin vilkkaan yön seurauksena, Pilke rauhoittui kunnolla nukkumaan vasta lähempänä aamua...


Ongelmallisesti Pilke on ruvennut hieman hyvin harvakseltaan pöhähtelemään ovelle ja postille. Ehdottomasti äkkiä käyntiin siedätysharjoitukset ennenkuin ongelma kasvaa samoihin mittasuhteisiin kuin Viimalla, tiedostan ettei tästä tule mitenkään Viiman takia hiljaista saamaan mutta jos vähän pysyisi hiljaisempana. Onneksi Pilke lopettaa heti käskettäessä ja harvemmin edes aloittaa, ongelma on kuitenkin huomattu! Ääntä Pilke mielellään käyttäisi muutenkin aina jos jotain haluaa, ja olen yrittänyt olla hyvin tarkka ettei haukkumalla saa yhtään mitään mitä haluaa. Toivottavasti tuottaa tuloksia, pennulla on kovin rasittava ääni :D


Viikon aikana ei tullut hirveästi käytyä missään vierailemassa. Graanilla käytiin katselemassa ruuhka-aikaan ostoskärryjen ryminää ja ihmisruuhkaa hämärässä, Pilke keskittyi ihan hyvin muhunkin eikä pelkästään heilutellut häntää ja kiskonut kaikkien vieraiden luo toisinkuin odotin! Lisäksi ei jännittänyt yhtään, kulki reippaasti ja rohkeasti eteenpäin. Tupakantumpit maassa kiinnosti vähän liikaa, mutta aina välillä sain onnistuneita luopumisiakin.

3. marraskuuta 2018

Pilkkeen 9-viikkoiskooste



Pilke 9 viikkoa
4,9kg
31cm


9 viikkoinen Pilke pääsi tapaamaan nelikuista shelttipentu Elsaa. Molemmat ujostelivat alkuun mutta nopeasti reipastuivat ja saivat hyvät leikit aikaan! Vihdoin saatiin koirakokemuksia, pitää keräillä vielä reippaasti lisää. Pilke pääsi myös näkemään sivusta muita koiria hallilla, käytiin hetki seurailemassa Viiman ja siskoni ohjattuja tokotreenejä. Halli ei pelottanut Pilkettä yhtään, muita koiria se vähän katseli epäilevästi mutta ei selkeästi kuitenkaan pelännyt.


Pilke hetkellisesti säikäytti minut pienellä patilla mahassaan. Näytti ihan kamalta paiseelta tyyliin, onneksi se kuitenkin selveni ilman lääkärikäyntiä finniksi vain! Sen verran tapaturma-alttiilta vaikuttava yksilö Pilke on, että ollaan yritetty miettiä vakuutusta, mutta tällä hetkellä päätös ei oikein etene.


Pilke näki myös ensimmäistä kertaa lunta, harmi vain lumi lähti yhtä nopeasti pois kuin tulikin, olisi saanut kestää pidempään! Pilke myös 9. viikon aikana kulki alikulkutunnelista ensimmäistä kertaa ilman mitään ongelmia, on nähnyt paljon rekkoja meidän talon sijainnin takia, on nähnyt monenlaisia ihmisiä mutta ennenkaikkea ollaan treenailtu sen kanssa ihmisten ohituksia. Ne on hyvin vaikeita!


Pilke kävi myös käväisemässä Mikkelin Riemussa ollen hirmuisen reipas ja pätevä, se onnessaan kiipeili metallisilla tuotehyllyillä ja sukelteli niiden alla. Automatkustus alkaa sujua kokoajan paremmin, enää ei tarvitse pahemmin kitistä takakontissa. Sisäsiisteys ei öitä lukuunottamatta etene mihinkään suuntaan, öisin Pilke oli koko loppuviikon tekemättä mitään! Saavutus, toivottavasti jatkuu samaan malliin <3 Yöt Pilke nukkuu hiljaa enkä muista sen pahemmin kitisseen mitä se kahtena ensimmäisenä viikkona saattoi tehdä. Yksinoloja pitää kitistä alkuun hetken, mutta sitten onneksi hiljentyä.

27. lokakuuta 2018

Sekalaisia kuvia




 




Pilkkeen 8-viikkoiskooste


Pilke 8 viikkoa
4,5 kg
29 cm


  • Viima löysi jostain mahataudin itselleen ja niin se tarttui Pilkkeeseenkin 21. päivä. Pilke oli onneksi koko sairastamisen ajan virkeä ja joi hyvin sekä jätökset olivat normaalit, mitä nyt ruoka nousi sulamattomana ylös ja Pilke joutui riisi-piimä-kuurille. Nopeasti ohi menneen mahataudin jälkeen Pilke on alkanut oksennella tyhjää mahaa, toivotaan että saataisi nyt kuriin.
  • Maanantaina 22.10. Pilke pääsi käppäilemään laiturille, ja lopputuloksen voikin arvata... Pilke kävi testaamassa kantaako vedenpinta kelpielapsen ja kävi raikkaalla päiväpulahduksella. Sanotaanko, että uintityylissä on vielä parantamisen varaa, mutta Pilke kuitenkin tajusi heti lähteä uimaan ja vielä rantaa kohden! Vielä ei näy minkäännäköisiä traumoja järven läheisyydestä, toivotaan ettei tulekaan... 
  • Oltiin syyslomalla mökillä lähes koko Pilkkeen 8. viikko, Pilke sai siis treenata vapaanaoloa metsissä! Se on vähän turhan itsenäinen eikä pelkää lähteä itsekseen juoksemaan pihassa, mutta lenkillä kuuntelee ja tottelee luoksetulokäskyä onneksi, sitä vahvisteltiin paljon. Ollaan juostu pelloilla ja metsässä Pilkkeen kanssa paljon, ja sen koordinaatiokyky on parantunut huikeesti!
  • Mökin rakennusprojektia hyödyntäen Pilke on päässyt näkemään pressuja ja kävelemään pressun päältä, erilaisia alustoja, kompuran ja sirkkelin, päässyt mönkimään viemäriputkeen, tutustunut laituriin, nähnyt lehtipuhaltimen...
  • Vieraita koiria ei valitettavasti nähty, oltiin pienoisella karanteenilla tuon vatsapöpön vuoksi. Olisi ollut tarpeen kyllä...
  • Ollaan aloitettu treenaaminen enemmän! Pilke on jatkanut katsekontaktia ja luoksetuloa hyvällä menestyksellä, mutta ollaan aloitettu myös uusien juttujen treenaamista. Seisomista ja istumista, istuminen sujuu jo hyvin ja seisominen ehkä sekunnin ajan paikallaan :D Kerran tehtiin luopumista ja pentu oli ihan supermagee, tajusi alle minuutissa mitä siltä halusin! Lisäksi aloitettiin rauhoittumisalustalle meno, tarjoamalla ollaan edetty jo tosi hyvin. Pilkkeen kanssa on ihan parasta treenata, se on niin hieno!
  • Pilke pääsi taas vierailemaan Mustissa & Mirrissä, reippaasti tutki kaikkea ja sai itse kävellä omin jaloin tutustumassa. Se on kahdessa viikossa reipastunut ihan hurjasti!
  • Aiempaan viikkoon verraten Pilke on rauhoittunut kenkien syömisen osalta, hihnassa ei olla oikeasti kävelty juuri yhtään.. Sen sijaan olen yrittänyt leikkailla kynsiä, mutta se ei ole Pilkkeelle käynyt vaan rimpuilee hirveästi. Tehotreeniin siis!

22. lokakuuta 2018

Pilkkeen 7-viikkoiskooste

Pilke 7 viikkoa
4,5kg
29cm



Pilke on ollut jo yli viikon meillä, hui! On ollut kyllä itselleni sopivan oloinen eikä kaduta yhtään, vaikka välillä (=villien aikaan) on meinannut iskeä epätoivo kun kädet on jo ihan haavoilla ja juuri siivosi aiemmat pissit lattialta jne. Ensimmäinen viikko lähinnä tutustuttiin toisiimme, mutta ollaan me kaikkea tehtykin ja meidän välisessä kontaktissa tehtiin suuri harppaus jo eteenpäin! Alkuun Pilke vaikutti todella ujolta tuumailijalta, mutta loppuviikosta todellinen luonne on alkanut näkyä.


Ollaan harjoiteltu...

  • yksinoloja, Pilke on joka päivä saanut olla jonkun pätkän yksin. Mikäli yksin jää väsynyt, nukkuva pentu, oli yksinolot oikein rauhallisia ja hiljaisia, yhtään jos on energiaa niin kaikkea muuta. Yksinoloissa on vielä paaaljon treenattavaa. Lisäksi Pilke loppuviikosta onnistui melkein kiipeämään pentuaitauksestaan yli, se kiipeilee tätä nykyä siinä kuin mikäkin apina ja jouduttiin tekemään hieman uusia järjestelyjä huoneeseen! :D
  • sisäsiisteyttä. Jos itse kerkeän ajoissa ulos, taisi mennä parikin päivää hyvin vähillä tuotoksilla. Kuitenkin paljon petrattavaa, yleensä pentu kerkesi ennen minua ja pääsin siivoustouhuihin. 
  • namista palkkautumista. Alkuun Pilke söi muutenkin kovin huonosti eikä namipalkkaus toiminut yhtään, mutta onneksi Pilkekin alkoi syömään reippaammin ja oppi syömään kädestä nameja. 7. viikon lopussa Pilke jo innostui ja oikeasti palkkautui ruoasta, mahtavaa!
  • naksuttimeen ehdollistumista. Naksuttelin samalla kun opeteltiin kädestä syömistä, ja jotain Pilke jo naksuttimesta ymmärtää. Vielä pitää toki saada merkitystä suuremmaksi!
  • katsekontaktia. Kun kädestä syöminen onnistui, lähdettiin heti tätä treenaamaan. Pilkkeestä on tullut jo aikas pätevä häiriöttömässä ympäristössä!
  • luoksetulon alkeita. Kyykkyyn meno ja nimen huutaminen niin Pilke juoksee tääääysiä lähes aina suoraan syliin, tähän ollaan liitetty tulevaa "tule" -luoksetulokäskyä!
  • leikkimistä. Pilke leikkii superhyvin (lähinnä vetoleikkejä) ja luontaisesti lähtee leikkimään minun kanssa, tätä täytyy vahvistaa ehdottomasti. Se saalistaa hyvin ja myös taistelee, kuollutta lelua ei olla vielä testattu ja heitettykin lelu on vähän outo, mutta niillä ei vielä ole kiire.

Ollaan myös...
  • nähty vieraita ihmisiä paljon. Pentu tuppaa kiinnittämään ohikulkijoiden huomion, minkä myötä ollaankin nähty vanhuksia, lievästi kehitysvammaisia, miehiä, naisia, lapsia, ulkonäöltään ja vaatetukseltaan erilaisia ihmisiä, lastenvaunut, polkupyöräilijöitä, potkulautailijoita, hieman lapsia, keppien ja rollaattorin kanssa kulkevia ja paljon kaikkea. Alkuun Pilke vähän jännitti, mutta reipastuttuaan ja enempi moikkailtuaan se on ruvennut rakastamaan kaikkia. Seuraavaksi ihmisten ohittaminen...
  • nähty kaksi vierasta koiraa läheltä ja muutama nähty kauempaa. Pilkettä vähän jänskättää ja seuraavien viikkojen aikana olisi tarkoitus tutustua mahdollisimman moniin vieraisiin koiriin!
  • nähty silta, rekkoja, autotietä, kenttä, metsää ja kaupan pihaa ainakin.
  • vierailtu Mustissa & Mirrissä. Pilke sai mennä lähinnä sylimatkustajana, se oli kovin väsy. Käytiin puntarilla ja ostettiin Pilkkeelle pikkuisia tennispalloja.
  • matkustettu autossa takakontissa. Huuto on ihan kauhea alkuun, mutta kyllä pentu on aina jossain vaiheessa väsähtänyt.
  • jahdattu jalkoja ja kenkiä sekä hihnaa. Pilkkeen kanssa on ollut välillä ihan tuskaa ulkoilla kun villit menee yli, se roikkuu kengissä ja jaloissa ja hihnassa ja ärisee ja murisee, kyylää jalkoja eikä näe mitään muuta. Koko käytöstä ollaan nyt päättäväisesti ignoorattu ja pentu tuupittu jaloilla pois tieltä, vähän se (varovainen ehkä) on kenties helpottanut, en tiedä. Tämä on ollut ehdottomasti nyt kiellettyä, ja tiukasti työn alla.
  • vierailtu Rahulan Rehussa. Pilke sai paljon ihailijoita osakseen ja tutustui ympäristöön hirmureippana mutta kuitenkin kuunteli eikä lähtenyt pelkästään houkutuksia tavoittelemaan!
  • vedetty hihnassa. En ymmärrä miten näin pieni pentu jo kiskoo näin paljon! Ollaan nyt yritetty työstää, kiskomalla ei pääse mihinkään. 
  • purtu käsiä, pöydän jalkoja, kenkiä kenkähyllystä, mattoja, ovenkarmeja, omaa petiä, pentuaitauksen kaltereita... Lista vain jatkuu. Mikäli ei ole hirmuiset villit päällä, Pilke vaihtaa toistaiseksi onneksi todella nätisti omaan leluun!


Pilkkeen hakureissu ja ensimmäinen viikonloppu


Lauantaina 13.10. oli suuri, odotettu päivä itselleni. Lähdettiin ajamaan Virroille ja katsomaan pentuja ja Keeta-mammaa! Oli ihan paras fiilis pentuaitaukseen pyörivän pentulauman keskelle astuessa ja Keetan osoittaessa rakkauttaaan, lattialle istahtaessa mamma tuli heti syliin rapsuteltavaksi ja pennut hyökkäsivät syliin. Pilke, pentulaatikkonimeltään Vinku oli rauhallisimmasta päästä ja päivän aikana tuli mielellään syliin makoilemaan ja antamaan pieniä pusuja meille. Käytiin myös pentujen kanssa ulkona ja katseltiin niiden riehumista. Kuuden maissa oltiin saatu paperit kirjoiteltua ja onnellisena pennunomistajana nousin autoon hämmentynyt Pilke sylissä.


Pilkettä vähän ahdisti matkalla, se läähätteli muttei kuitenkaan kitissyt. Matkusti takapenkillä minun kanssa. Pysähdyttiin useasti ja pentua vähän jänskätti autoliikenne ja ihmiset, kuitenkin turvautui ja viihtyi sylissä. Matkaa tuli semmoiset kolme tuntia, loppumatkasta Pilke rauhoittui matkaamaan todella hyvin! Perillä haettiin Viima ja Siru pihalle ja pentu sai käydä vilkuilemassa. Pilkettä jännitti hirmuisesti, se lähestyi oikein varovasti mutta lopulta uskaltautui haistelemaan kumpaakin. Pihalle teki tarpeet hienosti, iltaruoan jälkeen tuli pissit sisälle kun en vielä ollut oppinut mitä tarkoittaa kun pentu heti haluaa ruoan jälkeen ulos... :D


Yöllä piti kitistä paljon, Pilkettä otti päähän kun en sitä sänkyyn kaveriksi nostanut. Epämääräistä kovaäänistä pentukiljumista kuunnellessa meni tovi, onneksi pentu lopulta rauhottui nukkumaan omalle pedille. Nousin kerran yön aikana herättyäni käyttämään pennun ulkona, sen jälkeen sama rauhoittumisoperaatio ja sänkyyn tulosta taistelu. Yön aikana Pilke oli tehnyt kahdet kakat sisälle.



Sunnuntaina Pilke vähän alkoi jo reipastumaan. Aamuruoka maittoi vähän heikohkosti ja aamulla hetken yksinollessaan se teki kakat sisälle. Koko loppupäivän kaikki tarpeet päätyivät ulos! Sunnuntaina leikkasin Pilkkeen kynnet, nappasin ensimmäiset kamerakuvat ja epäonnistuneet seisotuskuvat pennusta, opeteltiin yhdessä toimimista ja kädestä syömistä. Kumpaakaan päiväruoista Pilke ei syönyt, mutta aamuruoka oli tosin pennulle liian iso annos mikä varmaankin vaikutti. Käytiin shoppailemassa ja Pilke pääsi kulkemaan auton takakontissa ja opettelemaan yksinoloa, hetken auton lähdettyä liikkeelle piti takakontissa huutaa mutta pian rauhoittui nukkumaan ja nukkui kun palattiin kaupasta. Käytiin myös nopeasti käppäilemässä keskustassa puistossa, Pilkettä vähän jännitti kaikki mutta liikkui kuitenkin reippaasti!



Pilke sai harjoitella yksinoloja pariinkin otteeseen, se nukkui pentuaitauksessa yksin ollessani muualla talossa. Väsyneenä ei mitään ongelmaa, hereillä ollessaan huutaa ja kovaa. Illasta kaverini tuli käymään, Pilke tutustui todella reippaasti! Saatiin myös lainaan pienet valjaat, mitä ollaan nyt käytetty, pentuhepulit hihnassa tuntuu kovin hurjalta kaulalle... Päivän aikana pentu löysi kenkien syömisen ihanuuden sekä mattojen hapsut ja niiden repimisen myöskin. Viiman kanssa lenkkeillessäni nukkui täysin hiljaa yksin koko ajan eli puolisentoista tuntia, pätevä pieni! Nukkumaankäydessä piti loikkia pentuaitausta vasten kun sängyn viereen ei enää päässyt, samalla kaavalla mentiin. Hetken se kitisee ennen kuin rauhoittuu. Kerran käytiin yön aikana pihalla kolmen maissa ja koko yön aikana oli tullut yhdet kakat sisälle.