Omatoimiset aksat

Kahtena päivänä on nyt tullut käytyä aksailemassa omatoimisesti. Ihanaa kun hallille voi vaan kävellä hetken mielijohteesta! Aloitin nyt Viiman juoksariprojektin aata varten boxitekniikalla, sitä tehtiin molemmilla kerroilla. Viima hoksasi idean hyvin ja vauhtiakin oli ihan yllättävän paljon! En kestä, hirveä treeni-inspis kun on jotain missä edistyminen oikeasti näkyy! Innolla odotan, että päästään etenemään a-esteelle tämän projektin kanssa.

Aan lisäksi ollaan otettu pienesti hyppytekniikkaa, putki-irtoamisia, puomia sekä takaakiertoja. Vähän kaikennäköistä! Hyppytekniikassa haettiin parempaa vinojen esteiden hahmottamiskykyä, oikeasti hyödyllinen harjoitus. Viima olisi mieluummin vetänyt helpomman kautta esteiden ohi, mutta kyllä se hyppäämäänkin saatiin! Tähän pitää paneutua joskus huolella ajan kanssa, uskoisin, että varmasti löytyy hyppytekniikasta hiottavaa jos sitä aletaan tarkastelemaan.

Vaikka me treenattiinkin vähän kaikkea hömppää ja aan boxialkua, ennenkaikkea ollaan otettu rauhoittumisia ja vireen nostamisia, PALJON. Kaikkein tärkeimpänä. Treeneistä radat palkkasin lähes poikkeuksetta lelupalkalla, aalla toistoja vaativassa tehtävässä namilla. Kierroksia sain oikeasti nostettua korkealle! Palkkaamisessa lelulla ei ollut mitään ongelmaa, ainut ongelma tällä hetkellä parhaimpina päivinä sen suhteen on vain minussa. 1. Käytä sitä lelupalkkaa! 2. Heittäydy! Itse pitää oikeasti tehdä töitä, Viiman lelulla palkkaus ei tarkoita, että vähän repii lelua ja heittää sen. Oikeasti pitää olla täysillä mukana, riehua ja olla välittämättä muista. Mutta kyllä me silti ollaan kehitytty tämän suhteen! Viima oikeasti haluaa pienellä sytyttämisellä leikkiä, ja leikkiessään se muuten oikeasti leikkii. Nyt enää minun itseni tulee tehdä enemmän tämän meidän kehittymisen eteen.

Rauhoittumisia otettiin aina tauoilla. Istuin vain hallin lattialla, rentouduin itse, yritin saada Viiman rauhalliseen mielentilaan. Kylkimakuulle ei vielä pysty käydä, mutta lonkalla maatessaan saattoi jo laskea kuonon maahan. Ei ollut mitään ongelmaa. Toisella treenikerralla rataa rakentaessa alkoikin kuitenkin se klassinen huutaminen, meidän ikuisuusongelma. Ei kestä, ei kestä. Odottelin kauempana niin pitkään, että vähän hiljeni. Mutta loppuajasta, otettuamme rauhoittumisia rauhoittumisalustalle, oli Viima ihan hiljaa. Ilmeisesti mielentila hallille tultaessa on niin kiihtynyt, vaikkei se päällepäin näykään. Palkkailin itse kauempana heitellen Viimalle nameja rauhoittumisesta alustalla. Pystyin pitämään jo todella pitkiä taukoja palkkaamisesta, ja Viima edelleen pysyi hiljaa alustalla. Jatkossa siis pitää aktiivisemmin harjoitella alustalle rauhoittumista, kun se selkeästi auttaa Viimaa pysymään rauhallisena. Ennen rataantutustumista en vain heitä lämppälenkiltä tullutta Viimaa kiinni tolppaan ja jätä sitä itsekseen, vaan ensin rauhoitutaan alustalle, sitten rauhallisessa mielentilassa voi jäädä odottamaan. Huutaminen rataantutustumisissa, radanpuruissa yms. kuitenkin on niin rasittavaa, etten sitä käytöstä haluaisi vahvistaa. Hiljaisena odottava koira olisi unelma. Jatketaan siis näin, aikaisemmin ei ole tullut mieleenkään, että huutaminen voisi johtua ylivireestä ja tilanteen rauhattomuudesta. Saa nähdä veikkasinko oikein, se varmaan selviää kun lähdetään näillä jatkamaan!

Kokonaisuudessaan nämä oli aivan loistavat treenit. Herätti ajattelemaan uusia ajatuksia, jäi aivan sairaan loistava fiilis eikä voisi sanoa menneen huonosti. Vaikka viimeeksi motivaatio olikin treenien jälkeen nollissa ja muutenkin meidän aksaura on ollut ailahtelevainen, aina me ollaan löydetty se motivaatio takaisin ja jatketaan meidän edistymistä. Rakastan tätä koiraa yli kaiken, ja se, miten paljon se on oikeasti opettanut mulle ❤