22. lokakuuta 2017

Loppu hiljaisuudelle

Hups.

Piti kirjoittaa aktiivisesti. Pitää blogi nyt voimissaan, kun kerrankin olen onnistunut jo sen kasvattamaan, jo yli puolivuotiaaksi. Mutta silloin en kirjoita, kun ei tunnu siltä. Yritin kyllä monta kertaa, ei vain lähtenyt. Ahdisti. Harkitsin vakavasti, monta kertaa, että tulen kirjoittamaan tänne tämän blogin viimeiset sanat. Ei vain tuntunut hyvältä, en saanut aikaiseksi haluamani tasoista tekstiä, valokuvaaminen tökki, ehkä oli jotain stressiä kaikista hommista, vaikkei mikään erityisen kiire ollutkaan.


Samaan aikaan tahdoin kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa. Pitää blogia, julkaista tänne meidän elämää. Olen aina himoinnut blogin pitämistä, jotenkin tuntuu turhalta valokuvata ilman blogia. Ilman paikkaa, jonne tunkea kaikki valokuvaamani. Tykkään kirjoittamisesta, mutta en osaa kirjoittaa, ilman että sillä on joku tarkoitus. Kaikelle pitää aina olla joku järki, miksi pitää tehdä. Mutta kun ei lähtenyt. Nyt kuitenkin, ajatusten päästyä nollautumaan syysloman alkaessa, mielen ja ruumiin päästessä rentoutumaan ilman, että joka päivä pitää keskittyä täysillä, mennä, opiskella, toimia, sain viimein istuuduttua näppäimistön ääreen. Ote on jotenkin keventynyt, ei tuntunut niin vaikealta. Joten me jatketaan, eikä luovuteta heti kun tuntuu, ettei ehkä jaksa. On helpompi jatkaa vaikean kohdan yli, kuin luoda kaikki uudestaan. Tiedän kuitenkin, etten voisi nyt jatkaa ilman blogia, se on kuitenkin liian tärkeä harrastus, jotta voisin sen näin vain hylätä.


Pieni kirjoitustauko tuntui ikuisuudelta, vaikka kukaan ei luultavasti edes huomannut mitään. Eihän tässä ollut kuin kaksi viikkoa kirjoittamatta, jotenkin se tuntui hirveän pitkältä ajalta. Halusin kuitenkin kirjoittaa nämä ylös, vaikka oikeastihan tätä ei voi edes kutsua tauoksi, tai miksikään muuksi vastaavaksi. Fiilis kuitenkin on jatkunut jo pidempään, kuin tauon viimeisimmästä kirjoituksesta. Mutta, me jatketaan, vaikka varmaan hidastankin vähän tahtia, että kerkeän panostaa. Ehkä edeltänyt fiilis johtui juuri siitä, halusin pitää postaustahdin samana kuin kesällä, mutta lopputulos oli ahdistus siitä, että tekstien taso ei vastannut odotuksiani mutta silti piti julkaista jotain. Jatketaan siis yrittäen saada aikaan laadukkaampaa tekstiä kuin pelkät treenipostaukset ja ehkä joku kuva välissä, ja hidastetaan tahtia. 


Kuvat on otettu meidän lähikentältä, parin sadan metrin päässä uudesta talosta. Toinen kenttä löytyy toiseen suuntaan vähän vajaa puoli kilometriä, hallille on kolme kilometriä ja julkisilla pääsee kauemmaksi. Aivan mahtava fiilis, kun pääsee näin helposti kaikkialle. Vaikka kyllähän aikaisemmassa asuinpaikassa pääsi vanhempien kyydillä, ei nyt ihan hetken mielijohteesta voinut ikinä lähteä. Nostaa treenimotivaatiota kummasti kun voi itse liikkua treenaamaan itselle sopivaan aikaan. En kestä ♥

5 kommenttia:

  1. Huh, säikähdin jo, että tää blogi loppuu, onnensi ei :D ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin että otsikko johtaa harhaan :D

      Poista
  2. https://koiramaisiaharrastuksia.blogspot.fi/

    Onneksi et lopetakkaan, teidän kuulumisia on aina niin kiva lukea!

    VastaaPoista
  3. Se pitää osata asennoitua. Joskus voi pitää kirjoittamisesta taukoa. :) Mulla on ollut samoja fiiliksiä. Kirjoittaminen tökkii, laatu (mikä se edes on?) kusee. Aloin tehdä viikko sitten kirjoittamisharjoituksia. Josko se tästä.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauko ei tosiaan yleensä tee pahaa! Kyllä se tästä, ei pidä pitää blogia jonka tasoon ei itse ole tyytyväinen, tappaa muuten motivaation aika tehokkaasti..

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥