26. syyskuuta 2017

Agility

Maanantaina kauden viimeiset agilitytreenit. Ehdottomasti meidän koko agihistorian surkeimmat treenit, oikeasti. En edes muista milloin olisi viimeeksi tuntunut, että meni niin huonosti. Viima veti ihan nenä maassa. Jo ennen suoritusvuoroa se vaikutti täysin korvattomalta. Yritin sitä motivoida ja leikittää, nostaa virettä ja sainkin sen nousemaan, mutta heti kun "tehtävä" oli suoritettu, vaipui nenä maahan. Aivan hirveää, ilmeisesti kentällä oli käynyt joku juoksunarttu tms, sillä lähes jokainen koira jäi haistelemaan samoja kohtia. Vauhti uupui ja Viima KÄVELI kaikki esteiden välit, nenä katosi maahan enkä radallakaan saanut sitä oikein motivoitua tekemään mitään. 

Vauhdittomuus, korvattomuus ja jatkuva haisteleminen ja laamailu yhdistettynä irtoamistreeniin = Aivan mahtava lopputulos.. Piirrettiin maahan alue, jolta ei olisi saanut poistua, mutta sain unohtaa tämän aika totaalisesti treenatessa. Oikeastaan nyt jälkikäteen ajateltuna olisi vain pitänyt poistua kentältä ja seurata muiden treenejä. Kuitenkin, hypyt meni vielä ihan hyvin, Viima irtosi mutta itse alkoi vähän turhauttaa kun koira tekee vain siinä sivussa töitä, normaalista poikkeavasti. Ohjaushan tästä kärsii -> Lopputulos vielä entistä katastrofaalisempi. Otettiin sitten lähinnä putkelle irtoamista ja saatiin me jotain kaksi tai kolme sujuvaa putkelle lähetystä jo melkein tavoitematkasta, mutta se rata jäi kyllä uupumaan. Ärsyttää, harmittaa. Olisi ollut kiva treeni normiViiman kanssa, lähiaikoina se on vetänyt niin innolla ja vauhdilla, että olisin halunnut tietää mitä tästä radasta sen kanssa olisi tullut.

Jatkakaamme putkille irtoamistreenejä, samoin häiriöiden lisääminen varmaan tekisi ihan hyvää. Aksamotivaatio tosin tipahti aika pohjalle, ehkä ensi maanantaina löydän innon uudesta treeniryhmästä kauden vaihtumisen myötä. Jännää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥