26. elokuuta 2017

OnniDog 2017


Enää alle kaksi viikkoa! Oletko sinä tulossa?

OnniDog on siis koiratapahtuma 7.-10.9. Jämsän Himoksella, josta lisää täällä. Itse kuulin kyseisestä tapahtumasta jo viime vuonna, mutten kerennyt enää ilmoittautua. Tänä vuonna muistin keväällä taas asian, ja päätin alkaa järjestellä käytännönasioita. Vaikka muutama mutka olikin matkassa, päästään me lähtemään tapahtumaan perjantaista sunnuntaihin, en malta odottaa! Lajikirjo on aivan valtava, minkä lisäksi tarjolla on lähes jokaisen makuun luentoja, muuta ohjelmaa, rentoa yhdessä tekemistä, paljon samanhenkisiä ihmisiä... Pientä ongelmaa tuotti laittaa aikatauluihin kaikki mitä halusin Viiman kanssa kokeilla! Kuitenkin, lopulta meidän aikataulut näyttää tältä:

Perjantai
13.00 Leikitys
15.00 Agility
17.00 Kickbike
18.00 Dobo

Lauantai
09.00 Rally-toko
10.00 Leikitys
11.30 Krista Karhun luento
14.00 Jirka Vierimaan luento
16.00 Frisbee
20.00 Rentoutustuokio

Sunnuntai
13.00 Pallopaimennus
15.00 Nose work
17.00 Rally-tokon möllikisat ja Temppurata

Olen niin tyytyväinen näihin aikatauluihin; sain kaiken mahtumaan mitä halusinkin! Vaikka olisihan esimerkiksi esine-etsintä ollut vielä mielenkiintoinen kokeilla. Erityisen innolla odotan leikitystunteja ja rentoutustuokiota, uskoisin, että ne tekevät varmasti hyvää Viimalle! Kerrankin saadaan kunnon vinkkejä Viiman leikittämiseen ja lelulla palkkaamiseen. Luentoja odotan myös hyvin innolla, olisin voinut ottaa niitä vaikka kuinka monta vielä lisää...
En malta odottaa! Onko teistä kukaan tulossa?

2 kommenttia:

  1. Vitsit teidän ohjelma OnniDogiin kuulostaa kivalta! Itse en valitettavasti pääse paikalle, halua on kuitenkin ollut jo viime vuodesta asti! :)
    Aiotko majoittautua myös paikanpäällä? Olisi kiva kuulla, minkälainen majoitus siellä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Höh, ehkä sitten ensi vuonna! Me majoittaudutaan Himoksen omissa mökeissä ihan alueen lähellä. Pitää kertoa sitten kun sen livenä näkee ;) Onnidogin voi kyllä myös vaikka ajaa joka päivä, majoittautua heidän hotellissa mökin sijaan tai vaikka kauempana alueesta. Majoitus on siis aika vapaa, itse asumme turhan kaukana joten mökin kanssa on helpompaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥