Vajaa kuukausi sitten jo tein tämän, mutta nyt vasta sain aikaiseksi otettua kuvat tästä! Kuitenkin, pitkin kevättä jo suunnitelin ruokakuppitelineen valmistamista. Viimalla ei mitään terveydellisiä syitä tämän käyttämiseen ole, mutta onhan ne kupit nyt siistimmän näköiset tälläisessä, kuin lattialla likaisen pyyhkeen päällä. Lisäksi, kupit ei löydy ruokailun jälkeen esimerkiksi toisesta huoneesta, pitävät vähemmän ääntä, ja sotkevat vähemmän. Itselleni tästä on siis paljonkin hyötyä!
Koko teline on valmistettu puusta, päällinen on 25cm leveää liimapuulevyä ja kupit halkaisijaltaan 20cm. Korkeutta on telineellä ehkä himpun verran liikaa, n. 32cm, mutta onneksi se on periaatteessa helppo korjata lyhentämällä jalkoja. Nyt kuukauden tätä käytettyämme kuitenkin sanoisin, ettei kupit ole liian korkealla. Kupit on helppo ottaa pois ja laittaa takaisin, mutta ne pysyvät kuitenkin hyvin paikoillaan. Levy on helppo pitää puhtaana, sillä sen pinta on käsitelty mustalla saunavahalla. Jalat maalattiin kaapista löytyneellä valkoisella jämämaalilla. Koko komeus oli hyvin nopeasti valmis ja helppotekoinen, eikä tarvikkeet tähän maksaneet paljoa, etenkään kun kaikki työvälineet löytyi jo valmiiksi kotoa.
Teline on ihana! Kupit ovat nyt niin paljon siistimmän näköiset ja oli kiva päästä pitkästä aikaa tekemään puutöitä, vaikkakin vain helppoa sellaista. Suosittelen kokeilemaan, jos nikkarointi houkuttelee! Ja vielä, tämä teline sopii niin kivasti Viiman virkattuun petiin, josta löytyy jo postaus täältä. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! ♥