(Pahoittelut jo etukäteen pitkästä ja sekavasta postauksesta!) Hirveän moni on nyt saanut pennun kotiin, ja jos ei ole saanut, on odottamassa tai suunnittelemassa pennun hankintaa. Voi, minäkin haluun! Nyt en kyllä ottaisi, en vaikka tarjottaisiin. Viima on vielä liian nuori. Sillä on arjessa asioita, mitä haluan vielä paremmaksi ennen kaverin hankkimista. Harrastuksissa sillä on vielä paljon tehtävää. Silti, kuitenkin mieli tekee toista koiraa.
Nyt en ole hankkimassa toista koiraa. Ei, en vielä edes vuoden päästä. Kahden vuoden päästä voisin oikeastaan jopa hankkia, mutta haluan löytää juuri täydellisen yhdistelmän itselleni. Haluan käyttää aikaa rotuun ja kasvattajaan ja hänen koiriinsa tutustuen. Toisaalta, raha tulee olemaan tiukilla opiskelemisen takia, samoin aika. Ja asuessani vielä oman katon alla, voi olla, että en tule saamaan lupaa. Ehkä sitten, kun asun omassa asunnossa. Ehkä silloin tiedän paremmin, onko mahdollisuuksia toisen koiran hankkimiseen. Kuitenkin olisi mukava saada toinen koira Viiman elinaikana. Toisaalta taas, se on hyvin epätodennäköistä, mutta käytännössä taas mahdollista.
En tiedä edes minkä rotuisen haluaisin. Puhdasrotuinen se tulee kuitenkin olemaan, sen verta kova kiinnostus on nyt palveluskoiralajeihin. En halua sulkea itseltäni mahdollisuutta näihin seuraavan koiran kanssa. Ja itse asiassa näyttelyissäkin olisi mielenkiintoista käydä pyörähtämässä, oman koiran kanssa. Viima on aikalailla kaikkea, mitä koiraltani haluan. Ja itse sanoisin, että Viima on perinyt luonteensa hyvin pitkälti emältään, käyttölinjaiselta australianpaimenkoiralta. Uskoisin, että Viimasta olisi saanut vielä paremman koiran paremmalla pohjakasvatuksella, toisaalta en edes tarvitse siihen mitään lisää. Ainoa asia, mitä Viimasta muuttaisin, on sen haukkuherkkyys. Haluan vähemmän taloa vahtivan koiran, toisaalta, ei vahtiminen haittaa. Itse asiassa tykkään, että koira ilmoittaa vieraan saapumisesta taloon. Se tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta, kun tietää, ettei kukaan pääse hiipimään sisälle ilman ilmoitusta. Haluaisin koiran kuitenkin lopettavan lähestulkoon heti käskystä, silloin haukkuminen on sallittua kun sen osaa lopettaa ja se ei ole turhanpäiväistä. Ja tämä taitaa olla pitkälti koulutuskysymys. Olisi jo pentuna pitänyt totuttaa ovikellon ääniin, oveen koputtamiseen sun muuhun. Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte, miten koiran voi opettaa hiljentymään käskystä!
Ajatus australianpaimenkoirasta houkuttelisi. Ehkä sekalinjainen, tai käyttölinjainen. Näyttelylinjaista en halua, sillä omaan makuuni Viimallakin on jo hiukan liikaa turkkia. Se kantaa kaiken kuran ja roskan sisälle turkissaan, kuivuu ajokoiraan verraten hitaasti ja kesällä on liian kuuma. Ainoa, mikä jää mietityttämään aussiessa, on vahtivietti. Toisaalta, ei Viiman vahtiminenkaan elämää haittaa. Ainot vaan, en tiedä yhtään, miten Viima käyttäytyisi kaupungissa asuessa. Toisaalta se voisi tottua yllättäviin ääniin ja olla hiljaisempi, tai pahentua. Ja jos esimerkiksi kerrostalossa asuminen ei onnistuisi, en voisi ottaa koiria mukaan muuttaessani pois kotoa.
Aussien lisäksi itseäni kiinnostaisi colliet, sileäkarvaisena. Turkkia ei olisi, eikä liiemmin vahtimistakaan, joten sinällään colliehan vastaisi kaikilta osin mitä haluan. En vain tiedä, tulisiko siitä tietynlainen riittämättömyyden tunne Viiman jälkeen. Olisiko colliesta itselleni harrastuskoiraksi, riittäisikö se täyttämään toiveeni Viiman tavattuani? Aktiivisesta yhdistelmästä voisin saada itselleni täydellisen koiran. Täydellisen. Huonolla tuurilla saisin täydellisen pettymyksen, jonka en kokisi riittävän itselleni harrastuskaveriksi. Hankalia kysymyksiä...
Paljon on muitakin rotuja, mitkä itseäni kiinnostaa. Suurimmat vaatimukset olisi, että koira olisi miellyttämisenhaluinen, mieluiten paimenkoira, riittävän suuri pk-harrastukseen, ja melko hiljainen. Rakenteeltaan haluan terveen koiran, joka olisi melko kevyt. En halua sulkea rotuvalinnassa agilityä pois, sen tulee olla mahdollista, eli ei raskasrakenteisia tai todella suurikokoisia koiria. Oikeastaan säkä saisi olla jotain 50cm molemmin puolin, ei alle neljäkymmentäsenttistä, mutta ei yli kuudenkymmenen. Turkinhoito tulee olla helppoa, turkki saisi olla kevyehkö. Koiran kanssa arki tulee olla helppoa ja mukavaa, se on kuitenkin suurin osa sen elämästä. En halua liian terävää koiraa, enkä liian kovaa tai vastaavasti liian arkaa. Saa kertoa, mikä rotu näihin raameihin osuisi ja mikä muutenkin minulle sopisi. Onneksi ei tarvitse vielä tietää, pitkään aikaan. Ehkä se oikea rotu ja ennenkaikkea yksilö / yhdistelmä osuu vaan joskus kohdalleen, Odottelen tulevaksi sitä tietynlaista fiilistä.
