Muutaman viikon työn alla ollut virkkaustyö valmistui eilen; Viiman uusi peti. Olen aivan myyty tästä lopputuloksesta, peti on niin ihana, sopii sisustukseen ja Viimakin on tykännyt! Pohjan halkaisija on hiukan liian iso, 70cm, mutta ainakin mahtuu makoilemaan juuri niin kuin haluaa. Kaksinkerroin taitetulla reunalla on korkeutta 20cm, taitoksen ansiosta reuna on mukavan pehmeä ja pyöreä ja kestää hyvin pystyssä. Tarkoitukseni oli ommella petiin pehmikkeeksi tyyny, mutta sinne taitaakin päätyä vain koirien peitto ja viltti, niin saa itse möyhiä semmoiseksi kuin haluaa!
Lankana oli tummanharmaa trikookude, koukkuna käytin Novitan 7mm koivukoukkua. Tämä puikko oli aivan mahtava, tälläistä työtä tehdessä en enää palaa muovi- tai metallikoukkuihin! Ei luistanut kädessä, näyttää mahtavalle ja tuntui todella tukevalta! Työn virkkasin kiinteillä silmukoilla ja lankaa meni sellaiset 3,5 kg. Hintaahan pedille tuli, mutta lopputulos on niin ihana, peti on suomalaista käsityötä ja voin ihastella itse tehtyä. Toivon, että peti voi jatkaa myös seuraavankin koiran turvapaikkana työtään, ja kestää pitkään käytössä tulevallekin koiralle,
Jos joku ohjetta kaipailee, suosittelen etsimään perinteisen maton ohjeen, minkä avulla tekee työn pohjan, itselleni tämä osuus oli hankalin, vaikka melko tottunut virkkaaja olenkin. Reunataite kannattaa tehdä silmukan takareunaan, näin taitteesta tulee selkeämpi ja tiukempi. Reunat tehdäänkin vain jatkamalla ilman lisäyksiä.
On kyllä hieno peti! Voispa pian ostaa meillekkin :') itse en osaa virkata saatika ommella :D mutta olis ihana löytää joku pehmeä ja jämäkkä unipaikka Freyalle heti kun tietää ettei se räjähdä... Vielä saa kelvata halvempi pehmoalusta :'D
VastaaPoistaVoi pentuja... :D Kyllä tekin kohta saatte! Käsitöiden tekeminen on kyllä hyödyllinen taito, ja yllättävän helppo oppia kun lähtee vain yrittämään! Ja ihania petejä on kyllä aivan liikaa... 😍
PoistaEiköhän! Viimeistään kun on rautahampaat suussa :') on varmasti, mä oon jotenkin aina ollut huono siinä 😂 ylä-asteellakin meni valinnaiset mieluummin puukässässä kun en saanut edes villasukista samankokoisia 😂 mutta mahtavaa kyllä että jotkut osaa! Olis kyllä ihana tehdä villasukkia niin sais just sellaset kun haluaa, freyan kans mätsäävät tassusukat olis niin ihanat 😂😍
PoistaTosi hieno!:) Mä tykkään tehdä käsitöitä ja olen virkannut mm lelukorin koiralle :)
VastaaPoistaKiitos, itselläni sama suunnitelmissa! :)
PoistaOnpa nätti peti! Kiva idea :) Laitan blogisi seurantaan, minäkin tykkään tehdä kaikkea koiralle ja kotiin itse!
VastaaPoistaKiitos, olen kyllä tyytyväinen! Tervetuloa! Käsityöt on jotenkin niin mahtava keino irroittautua arjesta ja rentoutua, saa vielä itse tehtyjä tuotteita käytettäväksi.
Poista