8. syyskuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

Lähiaikoina on oikeastaan tapahtunut melko paljon, vaikkei tänne ole tullut oikein mitään kirjoitettua. Ehkä suurin muutos on se, että me, täysin maalla asuneet muutettiin kaupunkiin. Omakotitalosta pieneen kerrostaloasuntoon. Tästä voisi kirjoitella joskus ihan erikseenkin, mutta pääpiirteittäin voisin sanoa, että hyviä puolia on rutkasti enemmän kuin huonoja, ja Viima on sopeutunut kaupunkielämään hyvin. Viikonloput ja lomat vietetään edelleen maalla mökin rauhassa, mutta viikot asutaan täällä kaupungissa. Koulumatka lyheni aika huimasti, nykyään koulumatkoihin menee yhteensä ehkä kymmenisen minuuttia kun ennen meni melkein kaksi tuntia. Treeneihin pääsen nykyään kävellen tai paikallisbusseilla, saa nähdä tuleeko tämän ansiosta hyödynnettyä omatoimitreenioikeutta enemmän!

Viiman hihnakävely on muuton myötä parantunut rutkasti, kun lenkillä ollaan aina hihnassa. Ohitukset sujuu jo melko mallikkaasti, ei ne olleetkaan niin huonolla tolalla kuin olen ajatellut! Oikeastaan sanoisin, että ne sujuvat jo riittävän hyvin minulle. Yksinoloja ollaan harjoiteltu hitaasti mutta varmasti pieniä aikoja kerralla, ja otettiin nyt kokeiluun ohjelma nimeltä Digital Dogsitter. Tähän mennessä vaikuttaa toimivalta, ja jos ei muuten niin ainakin sen kautta saa seurattua yksinolojen edistymistä! Vahtimista Viima ei myöskään ole kummoisemmin aloittanut, oven avaaminen ja satunnaisesti parvekkeen ohi kulkevat koirat haukutaan. Haukkuminen vähenee koko ajan ja on helpommin hallittavissa, toivottavasti ei tule nyt mitään takapakkia! Tämäkin riittäisi, etenkin kun tulee liikuttua sen verta vähän, ettei muutama haukahdus haittaa. Onneksi rappumme on melko hiljaista sorttia, muuten tilanne voisi olla ongelmallinen! 

Tämän muuton lisäksi ei ole hirveästi mitään kerennyt tehdä, onneksi kohta alkaa olla tavarat ojennuksessa. Viikonloppuna onkin jo kauan odotettu Onnidog, en malta odottaa! Ensi viikolla luvassa on myös mölleilyä agilityn parissa mikäli itse radalle uskaltaudun (apuaaa :D), ehkä käväistään mätsäreissä ja talkoilua oman seuran kisoissa. Lähiajat tulee siis olemaan täynnä hyvin koiramaista puuhaa! Mitäs teille kuuluu?


4 kommenttia:

  1. Meille kuuluu hyvää :) 7kk kakara teki viime viikolla ekat (oikeat) hyppynsä radalla ja toisen kanssa tottis sujuu hyvin.

    Apuva, en kyllä ikinä pystyisi muuttamaan maalta kerrostaloon, ehkä juuri ja juuri paritaloon ;) Iso tila ja avoimuus on mun mielestä yksi koiranomistajan arkea helpottavista jutuista. Kuinka monta kerrosta teillä on ja onko kyseessä yksiö, kaksio vai kolmio? Vai kenties isompi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tää vähän jännä, mutta tuo puolet ajasta mökillä helpottaa kummasti! Kun ei niin kaupunkilaiseksi sitten joudu. Talossa on 6 kerrosta, me ollaan viidennessä. Onhan siinä ramppaaminen mutta siihen alkaa olla jo tottunut :D Pienehkö kolmio kyseessä, mutta hyvin ollaan mahduttu!

      Poista
  2. Postauksesta on jo muutama päivä, mutta vastaan silti! Meille kuuluu ihan hyvää :) Koda sai elokuussa uuden koirakaverin ja ohitukset on alkaneet taas sujua paremmin, kun tuossa heinä-elokuussa tuli takapakkia työharjoitteluni vuoksi. Toissapäivänä innostuttiin myös taas treenaamaan ja tuon koiran seuraaminen on kehittynyt huimasti, vaikka oon ollut _todella_ laiska treenaamaan sitä. Huomenna Koda pääsee taas uuden koirakaverin kanssa leikkimään ja parin viikon päästä alkaa koulu, jolloin pääsee muiden kavereiden kanssa leikkimään vaikka joka päivä. Agilitya olis myös tarkotus silloin jatkaa, kun pääsee taas kunnon tiloihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet koirakaverit on ihania! Hyvä että olette edistyneet, Koda on katsos raksutellut seuraamisen ideaa päässään "tauon" aikana ja selkeästi opiskellut itsekseen ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥