3. maaliskuuta 2017

Ongelmiako?

Onko meidän arki täydellisen ongelmatonta? Ei. Onko nämä ongelmat sitten jostain syystä vaiettavia asioita, joista ei puhuta, joissa kärvistellään yksinään kotona? Minun mielestäni ei pitäisi olla. Kyllä ongelmista pitäisi pystyä puhumaan. Ei meillä ole millään tavalla suuria ongelmia onneksemme. Viima ei mielestäni ole ongelmakoira, ehkä omistaa muutaman koiraongelman. Ehkä suurimpana, iljettävimpänä ongelmana meillä on Viiman ajoittainen koprografia. Koprografia suomeksi lyhyesti: koira syö omia ja lajitoveriensa ulosteita. Tämä on ollut meidän ongelma, ihan pienestä pennusta lähtien. Me ollaan kokeiltu eri ruokia, puhuttu monen eri ihmisen kanssa tästä, oma johtopäätöksemme ja lopputuloksemme on se, että Viima vaan yksinkertaisesti tykkää siitä, ne on mukavia välipaloja, ja niiden syöminen on pinttynyt tavaksi.


Kesällä tämä ongelma on jäänyt lähestulkoon taakse. Talvisin kun ne ovat ihanasti jäässä niin niitä syödään. Miten tästä pääsee eroon? Odotan innolla, että joku tulee kertomaan ratkaisun, jolla tämä saadaan hetkessä pois. Me ollaan kokeiltu B-vitamiinia, jos se olisi johtunut puutostilasta, ei auttanut. Useita eri ruokia ollaan kokeiltu, yritetty syöttää ananasta, ripotella tuotosten päälle valkopippuria, syötetty enemmän lihaa. Parhaillaan me ollaan siirtymässä puoliraa'alle, sillä lihan syöttäminen on välillä auttanut. Totesimme tämän talven jälkeen, että Viimalle tästä on vain tullut iljettävä tapa. Paras apu on tähän mennessä ollut luopumisen treenaaminen ja kuonokoppa. Kuonokopan ansiosta Viima saa olla vapaana pihalla, ilman että seuraat itse jokaista askelta perässä. Se on helpottanut meidän arkea (vaikka ei tämä arkea haittaava ongelma ole missään vaiheessa ollutkaan), vaikka pyrimmekin päästä siitä irti.


Viima jättää nykyään yllättävän hyvin. Jos on palkkaa mukana, ja huomaat aikeet ennen kuin on liian myöhäistä, Viima jättää käskystä. Ei aina, ei todellakaan. Tätä me tullaan treenaamaan varmaan ikuisesti, tällä hetkellä on tavoitteena varmempi luopuminen. Eihän tästä sinällään tosin edes ole sen suurempaa haittaa, mutta kaikki koiranomistajat voi varmaan kuvitella sen tunteen, kun löydät valkoiselta karvalankamatolta oksennettua koiran kakkaa? Voin sanoa, se haisee aivan järkyttävälle. Viima syö vauhtiin päästyään sitä niin järkyttävät määrät, että maha ei kestä. Matolääkitykset me hoidetaan myöskin melko huolellisesti, kuten saattaa arvata.


Kakansyönnin lisäksi elämäämme ei vaivaa muut hirveät ongelmat. Toki Viima harrastaa esimerkiksi vahtihaukkumista, mutta se on mielestäni pitkälle rotukysymys. Viiman puolikas aussi haluaa suojella meitä hirveältä ohikulkijalta, varmasti sen viattoman ohikulkijan pohjimmainen ajatus oli syödä koko talo. Haukkuminen taitaa olla niin puhtaasti sisäänrakennettu asia, ettei me tulla sitä saamaan pois. Ei se toisaalta edes hirveästi häiritse, jos vain sattuu tulemaan paljon vieraita kerralla niin ärsyttäähän se kuunnella sitä jatkuvaa räkyttämistä, ja jälkipöhinöitä, joita on ehdottomasti jatkettava vieraan saapumisen (tai ohikulkijan ohitettua talon) jälkeen. Nyt haukkuminen on vielä hallinnassa, tästä ei toivottavasti jatketa enää pidemmälle.


Perfektionistina voin toki myös valittaa hihnakävelystä, siitä löytyy ikuisesti parannettavaa. Ja vapaana kulkemisesta. Tällä hetkellä voisin sanoa, että vapaana kulkiessaan Viima saisi kulkea lähempänä ja olla hieman tarkkaavaisempi kulkemisistani. Hihnassa kulkeminen taas meinaa meiltä välillä unohtua, kun niin metsissä kuljetaan, että vapaanaoloaikana saadaan jatkuvasti kulkea vapaana. Ohituksetkin jää tämäntakia vähän vähälle, ja harmikseni totesin yksi päivä, että Viima on alkanut tuijottelemaan ohikulkevia koiria. Mitäs asutte metsässä.. Tämän huomion jälkeen havahduin kuitenkin miettimään meidän ohituksia, ja lähiaikoina on tiedossa mahdollisimman paljon kaupunkikävelyitä, ohituksia ja hihnassa kulkemista.


Kaiken kaikkiaan meidän elämä on melko helppoa, vaikka pienet ongelmat onkin asuttautuneet osaksi arkea. Viimeisimpänä mainittuun meinaan puuttua, ja saada meidän lenkeistä entistä mukavempia, mutta haukkuminen ja koprografia varmaan jatkaa mukana elämistä. Siihen on jo niin tottunut, ettei se edes häiritse, kun on lähestulkoon hallinnassa, Tällä hetkellä olen tyytyväinen ylipäätään siitä, että minulla on terve koira, jonka kanssa saan harrastaa ja elää. Viima pyörii arjessa mukana, eikä koira ole meille rajoite, vaan iloa tuova perheenjäsen. ♥
Onko teillä ongelmia, tai selätettyjä ongelmia? Herättikö kirjoitus jotain ajatuksia sinussa?

3 kommenttia:

  1. Kakansyöntiin en osaa sanoa juuta enkä jaata. Edellinen koirani (hyvin sairas sellainen) söi omaa ulostettaan - luultavasti johonkin puutostilaan. Se kuitenkin loppui sillä ananaksella.
    Sen sijaan remmikäytöstä olen saanut äitini koiralla parannettua namipalkkauksella. Koira kontaktiin ajoissa ja palkkausta. Sillä tavalla remmirähinä on vähentynyt. Varmasti toimisi myös ohikulkevien koirien tuijotteluun. Ja kontaktiharjoituksilla lähtisin oikeastaan ratkomaan haukkumistakin. Ja kun ruoka kuitenkin rauhoittaa koiraa, niin se voisi toimia juuri niissä tilanteissa, kun koira osoittaa ei-toivottua kiihtymistä.
    Edellisen koirani kanssa minulla meinasi vapaaulkoilussa välillä kaatua vati, kun koira alkoi tohottaa omiaan liian kauaksi minusta. Otin silloin käyttöön täyskäännöksen: kun koira alkoi näyttääkin siltä, että lähtee juoksemaan vauhdilla väärään suuntaan, käännyin tulosuuntaan ja huikkasin heippa. Jossain vaiheessa jätin koko heippa -sanan sanomatta. Kyllä se lopulta perässä tuli. :)
    Onneksi teillä ei nuo "ongelmat" ole ihan mitään kamalan suuria tai ylitsepääsemättömiä. Paitsi tuo kakkaongelma. Se nimittäin on ällöttävä tapa. :D Ja on enemmän kuin ihanaa, kun koira paska-ateriointinsa jälkeen tulee hönkimään päin naamaa ja yrittää pussailla. :D Oletko kysynyt eläinlääkäriltänne ideoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista! Tää tosiaan on hirveän ällöttävä tapa, jota ollaan eläinlääkärinkin kanssa setvitty. Ehkä pitäisi kokeilla uutta ananaskuuria, kerta muillakin on se toiminut. Onneksi tulee kevät, sulat kakat ei ilmeisesti ole yhtä makuhermoja hiveleviä ja niihin ei tarvitse koskea! Kesällä voikin siirtyä kalanraatoihin... :D

      Kontakti tosiaan on vähän unohtunut, kaikki perustaidot unohtuu kun aloittaa harrastamisen! Ohitukset tosiaan vaan vaatisi itseltä todella nopeaa huomiointikykyä, sekä sitä treeniä. Ei ne mihinkään täällä metsässä yksinään hioudu! Pitäisi nyt jaksaa lähteä kauemmaksi kotoa. Ja ruoka on aina hyvä!

      Viiman olen pari kertaa "hylännyt", kun en enää yhtään kiinnosta, kovaa on sieltä tultu kun on huomattu jääneensä yksin! Ne vain tulee aina välillä rytinällä, kun ei kiinnostakaan kulkea mun kanssa, ja silloin vaan lähtee jos näkisi vaikka linnun. Lähiaikoina olen huomannut jo ennen metsiin menemistä, kun ei ole hyvä päivä, eikä epäonnistumisia tämän kanssa ole päässyt syntymään! Onneksi meidän ongelmat on lähinnä pilkunviilausta, ahneuskin on pahimpien pakkasten jälkeen nyt hallinnassa. Ja tuo haju on kyllä jotain niin etovaa! (etenkin kun se on pari kertaa kerennyt jo lipaisemaan, ennen kuin huomaat hajun :D)

      Poista
    2. Olen ymmärtänyt, että se ananas auttaa silloin, kun koira syö omaa ulostettaan. Ilmeisesti siis tekee siitä ulosteesta koiran mielestä vastenmielisen. Sitä en osaa sanoa, mikä auttaisi siihen muiden jätösten syömiseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥